Tiropita

Marraskuun pimeyden keskellä on hyvä palata viime kesään ja Kreikan auringon alle. Loma teki hyvää monella tavalla ja aurinkotankkaus oli selvästi tarpeen, sillä olen tänä syksynä ollut energisempi kuin pitkään aikaan. Omalla tavallani energisempi: en juokse suuna päänä paikasta toiseen osallistuen kaikkeen, vaan annan luovuuden virrata.



Mutta se Kreikka. Osallistuimme myös kreikkalaisen ruoan kurssille Pargan oliiviöljymuseossa. Yhtenä ruokalajina olivat tiropitat. Tiropitat tehdään filotaikinasta, jota olen jo aiemmin kertonut pelänneeni. Kun isoäiti Afrodite kuitenkin käsitteli taikinaa varmoin ottein, päätin miekin kesyttää filotaikinan. Loppu hyvin, kaikki hyvin: filotaikina ja mie olemme nykyään hyvissä väleissä.



Tiropitan voi tehdä yksinkertaisimmillaan kolmesta raaka-aineesta. Kolmesta. Tarvitaan vain filotaikinaa, oliiviöljyä ja fetaa. Halutessasi voit notkistaa fetaa tuorejuustolla – huom! Tähän on hyvä käyttää ne tuorejuustopaketin jämät, jotka piileksivät jääkaapissa. Pikkujoulukauteen tiropitat sopivat myös erinomaisesti, sillä ne ovat mukavaa pikkunaposteltavaa. Ne voi myös tehdä hyvissä ajoin etukäteen ja säilyttää kylmässä.



Tiropita

12 kpl

3 isoa filotaikinalevyä
oliiviöljyä
fetaa


Murusta feta kulhoon ja möyhennä sitä vielä haarukalla tahnamaisemmaksi.
Aseta filotaikinalevy pöydälle pituussuunnassa. Leikkaa se pituussuunnassa neljään suikaleeseen.
Roiski jokaisen suikaleen päälle oliiviöljyä.
Lusikoi jokaisen suikaleen päätyyn reilu ruokalusikallinen fetatäytettä.
Käännä filolevyn toinen kulma fetan yli niin, että muodostuu kolmio ja filolevyn reunat ovat vastakkain.
Tartu seuraavaksi kolmion kärkeen ja käännä kolmio suikaletta vasten.
Tartu kolmion kulmaan ja käännä kolmio taas itsensä yli.
Jatka, kunnes olet käännellyt kolmiota koko taikinasuikaleen loppuun. Tee sama muille suikaleille ja filotaikinalevyille.

Voitele kevyesti oliiviöljyllä ja paista 180 asteessa n. 20 minuuttia.

Kommentit

  1. Yksinkertaisesti niin hyvää, kiitos tarkoista ohjeista! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yleensä olen enemmän suurien linjojen ihminen, mutta tiropitan taitteluprosessin yritin nyt saada vähän tarkemmin selitettyä :)

      Poista
  2. Näyttävät niin herkullisilta ja ihanan helppo ohje, kiitos testiin menee! <3

    VastaaPoista
  3. Ai niin te kävitte myös tuolla Pargassa, on kyllä kiva paikka! :) Mun on pitänyt kesän reissun jälkeen kehittää vegeversio moussakasta mutta en ole vielä saanut aikaiseksi..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parga on aivan ihana! Ei varmasti ollut miun viimeinen reissu sinne. Upeita ruoka- ja muita muistoja.

      Poista
  4. Kuulostaa ja näyttää herkulliselta. Voin vain kuvitella haukkaavani palan :D

    VastaaPoista
  5. Näyttää ihan mielettömiltä! Nämä sopisi kyllä meidän joulupöytäänkin, sillä hassusti meillä jouluna syödään pastejoita <3 mutta näitä voisi testata tänä vuonna! <3 kiitos ideasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi mukava kuulla! Kyllä nämä miustakin sopivat joulunaikaan hyvin :)

      Poista
  6. Nämähän näyttää paljon samosoilta tai ainakin taikina on sama, tosin terveellisempiä ovat nämä Tiropita, koska ne paistetaan uunissa. Ihan pakko saada näitä, kiitos ohjeesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän nämä mitään keveyden huipentumia ole, mutta uunissa paistaminen tosiaan pelastaa vähän ja maku on ihana :)

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit

Seuraa Instagramissa @kuudespaisti