Tomaattia ja kesäkurpitsaa taivaallisella minttu-jogurttikastikkeella ja pistaaseilla

Näyttää siltä, että kesäkurpitsaa ja tomaattia sisältävistä ohjeista ei hetkeen tule Kuudennessa paistissa puutetta. En tiedä mikä hurahdus on nyt tapahtunut, mutta jotain on ilmassa. Kesäkurpitsa ja tomaatti ovat kumpikin niin peruskasviksia, mutta juuri siksi niin mahdottoman monenlaiseen muokkautuvia.



Koska en melkein ikinä pysty noudattamaan reseptiä tarkkaan, tarjoilen teille taas oman versioni. Tämäkin resepti on kulkenut pitkän matkan. Löysin ohjeen Appelsiinia ja hunajaa -blogista, jonne se oli päätynyt Ottolenghin kirjasta. Ihastuin (kesäkurpitsan ja tomaatin lisäksi) minttuiseen jogurttikastikkeeseen. Alunperin ohjeessa pyydettiin taatelisiirappia, miulla on granaattiomenasiirappia joten käytin sitä. Perussiirapillakin varmasti pärjää, tai sitten voi käyttää grenadiinia – vähän reilummalla kädellä.



Tomaattia ja kesäkurpitsaa taivaallisella minttu-jogurttikastikkeella ja pistaaseilla


Uuniin
noin kilo kesäkurpitsaa (valitse mielellään pieniä, kiinteitä ja kokoonsa nähden painavia)
8 isoa tomaattia
öljyä
yrttejä, esim. oreganoa, rosmariinia ja timjamia
s&p
Minttu-jogurttikastikkeeseen
2 1/2 dl jogurttia (esim. turkkilaista tai kreikkalaista)
1 valkosipulinkynsi
n. 1 rkl sitruunamehua
n. 2 tl granaattiomenasiirappia
1/2 ruukkua tuoretta minttua
s&p
Lisäksi
pistaasipähkinöitä
tuoretta minttua


Leikkaa kesäkurpitsat ja tomaatit ronskisti isoiksi paloiksi. Levitä ne syvälle uunipellille ja lorauta vähän öljyä päälle. Mausta. Paista 225 asteessa 20-30 minuuttia.

Tee sillä välin jogurttikastike. Hienonna valkosipulinkynsi ja minttu erittäin pieneksi. Sekoita kaikki ainekset keskenään. Säilytä jääkaapissa.

Kun kasvikset tulevat uunista, anna niiden jäähtyä hetki. Valuta sitten päälle kylmää jogurttikastiketta ja koristele pistaasipähkinöillä ja mintulla. Namnam!

Kommentit

  1. Tällaisia nopeita reseptejä sitä arkeen kaipaakin. Ei liikaa vaiheita, vaan helposti raaka-aineesta herkuksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan: yksinkertaista ja herkullista. Tätä voi myös tehdä isomman annoksen ja lämmittää seuraavana päivänä.

      Poista
  2. Kuullostaa tosi hyvältä jogurttikastikkeen kanssa nautittuna, granaattiomenasiirappi ei voi olla huonoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Granaattiomenasiirapin kanssa avautuu ihan uusi makumaailma :) Sitä voi kuulemma keittää kokoon granaattiomenamehustakin, jos valmista ei ole saatavilla.

      Poista
  3. Mulle tuli nyt hirveä hinku tehdä granaattiomenasiirappia. Tuo kastike näyttäis niin mun suun mukaiselta.

    VastaaPoista
  4. Mä tein joulun alla itse tuota granaattiomena siirappia, ihan älyttömän hyvää!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit

Seuraa Instagramissa @kuudespaisti