Syksyinen omenapaistos

Syksy ei ole lempivuodenaikani, mutta syksyssä on asioita, joista pidän. Pidän värikkäistä vaahteranlehdistä, pidän kynttilänvalosta ja pidän syksymekoistani. Pidän myös vaihtelusta keittiössä, ja syksy tuo mukanaan uusia raaka-aineita.



Sain työkaverilta omenoita, joista päätin tehdä omenapaistosta. Omenoista voisi toki tehdä vaikka mitä muutakin, esimerkiksi laiskan naisen omenasosetta tai omarista omenapiirakkaa. Tällä kertaa omenoita oli sen verran vähän, että paistos tuntui parhaalta ratkaisulta.



Kotimaiset, hapokkaat omenat ovat tähän paistokseen aivan parhaita. Niiden lisäksi ei tarvitakaan kuin kaurahiutaleita, sokeria ja voita. Olen tarkoituksella jättänyt tästä ohjeesta tarkat määrät pois. Kauramurukuorrutteen määrä ja ainesuhteet kirvoittavat nimittäin helposti keskustelua: vähemmän sokeria, enemmän sokeria, enemmän voita, vähemmän voita ja niin edelleen. Suluissa on ne määrät, joita suunnilleen käytin. Suunnilleen siksi, etten mitannut mitään ja hyvä tuli.



Syksyinen omenapaistos

omenoita (5 pientä)
voita (n. 25 g)
kaurahiutaleita (reilu 1 dl)
sokeria (n. 3 rkl)
lisäksi: vaniljakastiketta tai vaniljajäätelöä

Leikkaa omenat lohkoiksi ja poista samalla siemenkodat. Levitä uunivuokaan ja lisää noin ruokalusikallinen vettä.
Sulata voi kulhossa mikrossa tai pienessä kattilassa liedellä. Lisää sokeri ja kaurahiutaleet ja sekoita.
Levitä kauraseos omenoiden päälle.
Paista 225 asteessa kunnes kauramuru saa kullanruskean värin (n. 15 minuuttia).
Tarjoile vaniljakastikkeen tai -jäätelön kanssa ja nauti.

Kommentit

  1. Kaurapaistokset ovat ihania ja mikä hurmaava tuoksu paistoksesta tuleekaan!

    VastaaPoista
  2. Omppupaistos kauralla on aina yhtä hyvää ja katoaa alta aikayksikön pöydästä :)

    VastaaPoista
  3. Mä rakastan syksyä, sen kauneutta, värejä, hiljalleen lisääntyvää pimeyttä ja tietenkin kotimaisten vihannesten parasta satokautta. Saa hyvällä omalla tunnolla käpertyä itseensä ja fiilistellä kotona.

    VastaaPoista
  4. Meilläkin tehtiin omenapaistosta viikonloppuna. Ensi viikonloppuna näppään omenat puusta ja teen vanhoja kunnon uuniomenoita, en ole niitä ehtinyt tälle syksylle veielä tehdäkään.

    VastaaPoista
  5. Omenapaistokset ovat minun mieleeni ennemminkin kuin piirakat. Ja syksy taitaa olla minun lempivuodenaikani. Nyt on niin kaunista ja paljon ihanaa luonnossa, niin kuin vaikka omenat :)
    Ja hitsiläinen, miten en ole ennen bongannut tuota omarista omenapiirakkaa, testiin menee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piirakoissa se taikinaosuus on miusta usein tavallaan vähän turha; paistoksessa pääsee nauttimaan pelkästä täytteestä :D Paitsi että omarinen omppupiirakka on kyllä huikea.

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit

Seuraa Instagramissa @kuudespaisti