Za'atarbroileria & fattoushia Nigellan ja muiden innoittamana

Lontoon kirjakaupoissa vaeltaminen on aivan ihanaa. Waterstone's-ketjun Euroopan suurin kirjakauppa Piccadillylla on kirjanrakastajan unelma, jossa saisi aikaa kulumaan tuntikausia. Lisäksi Lontoossa on liuta mielenkiintoisia antikvariaatteja – osa Cecil Courtissa, joka on toiminut Viistokujan inspiraationa. Foyle's on myös paratiisi, ja mikäli keittokirjojen perään on, kannattaa ehdottomasti käydä pelkästään keittokirjoille omistetussa Books for Cooks -liikkeessä Notting Hillissä. Sen vastapäätä on muuten The Notting Hill Bookshop, joka esiintyi (yllätys yllätys) elokuvassa Notting Hill.



Pidän myös lähellä Notting Hill Gaten metroasemaa olevasta Book & Comic Exchangesta. Ensimmäisellä matkalla sieltä löytyi Marilynia, tällä kertaa Nigellaa. Forever Summer puuttui vielä kirjahyllystäni, joten sitähän sitten raahasin mukanani koko loppupäivän ympäri Notting Hilliä, Hyde Parkia, Harrodsia ja Belgraviaa. Mutta kannatti.



Nigellalta sain idean za'atarbroileriin ja fattoush-salaattiin. Fattoushia varten selailin Nigellan lisäksi niin Vegestania, Andalusian auringossa-kirjaa kuin Persianaa. Näiden kaikkien resepteistä inspiroituneena koostin ikioman fattoushini. Mikäli broileri ei houkuta, voi fattoushiin kanssa syödä vaikka paistettua halloumia tai lisätä fetajuustokuutioita suoraan salaattiin.



Za'ataria ja sumakkia en ole löytänyt Kuopiosta, mutta niitä näkee kuulemma etnisissä kaupoissa. Kauppahallissa kuulin, että sumakin voi korvata kuivatulla karpalojauheella; vinkki on korvan takana odottamassa kokeilua. Za'atar puolestaan on mausteseos, jonka voi tehdä itsekin timjamista, oreganosta, seesaminsiemenistä ja suolasta. Omani toin Lontoosta aivan ihanasta kaupasta, josta lisää myöhemmin...



Za'atarbroileria & fattoushia

4 annosta

Za'atarbroileri

4 broilerinfilettä
loraus öljyä
za'ataria (laitoin ehkä 2 rkl)
sumakkia (laitoin ehkä 1 rkl)

Kaada öljy ja mausteet uunivuokaan. Levitä päälle broilerinfileet ja pyörittele niitä mausteseoksessa hyvin, niin että ne ovat yltä päältä mausteisia. Jätä huoneenlämpöön odottamaan noin tunniksi.
Paista 225 asteessa noin 20 minuuttia eli kunnes broileri on kypsää mutta mehevää.

Fattoush

1 pss salaattisekoitusta
500 g pikkutomaatteja
3/4 kurkku
1 paprika
tuoretta minttua
tuoretta lehtipersiljaa
tuoretta korianteria
öljyä
2 limen mehu
1 rkl sumakkia
1 rkl grenadiinia
pitaleipää

Kumoa salaattisekoitus kulhoon (pestynä, jos se ei ole valmista käytettäväksi).
Paloittele tomaatit, kurkku ja paprika ja lisää ne kulhoon.
Hienonna yrtit (joita tarvitaan noin 1–2 kourallista kutakin) ja lisää ne kulhoon.
Sekoita kulhossa loraus öljyä, limenmehu, sumakki ja grenadiini. Kaada kastike salaatin päälle ja sekoita hyvin.
Paahda pitaleipä niin että se kuivahtaa hieman. Kuutioi leipäpalat ja lisää ne salaattiin.
(Tosin tässä oikaisin runsaan paahtoleipäpaketin vuoksi ja paahdoin sitä. Maistui silti hyvältä.)

Kommentit

  1. Mielettömän herkullisen näköinen salaatti! Sellainen raikas ja maukas.

    VastaaPoista
  2. Näyttää superhyvältä. Nams! Kiva idea myös broilerille - pitääpä kokeilla.

    -Heidi

    VastaaPoista
  3. En oo ikinä kuullut, että sumakin vois korvata karpalojauheella, mut idea on kyllä hyvä, nyt kun makuja hieman makustelee mielessä. No onhan ne aika samanlaisia. Hyvä vinkki. No sumakkia onneks saa kivasti Turustakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän vinkin sain maustekaupan myyjältä, pitää joskus testata käytännössä. Täällä ei sumakkia tosiaan ole näkynyt.

      Poista
  4. Herkullisen näköinen salaatti! Ja Nigellan Forever Summer on ollut yksi suosikkikeittokirjoistani jo vuosia ja vuosia. Siinä on jotenkin kiva ja inspiroiva tunnelma.

    VastaaPoista
  5. Sumakki on mulle uusi ja tuntematon ainesosa. Olen kyllä kuullut siitä, ja ehkä joskus maistanutkin, mutta en osaisi yhtään sanoa miltä se maistuu. Tästä täytyy ottaa selvää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä on jännä oma makunsa, mutta en usko että löytyy monia jotka inhoavat sumakkia. Ja ainahan sitä karpalojauhetta voi kokeilla tilalla :)

      Poista
  6. Näyttää ja kuulostaa hyvältä! 😀

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit

Seuraa Instagramissa @kuudespaisti