Härkissalaatti

Keneltäkään ei liene jäänyt huomaamatta, että lihankulutusta pitäisi vähentää. Syitä siihen on useita, mutta niistä monet liittyvät tavalla tai toisella ekologisuuteen. Nyky-yhteiskunnassa tietoa ja "tietoa" puskee joka tuutista ähkyyn asti ja ihmisen pitäisi olla monella tavalla valistunut, fiksu ja tiedostava. Entä jos se tuntuu uuvuttavalta? Että vielä lihansyönnillekin pitäisi tehdä jotain.

Onneksi WWF on julkaissut selkeän Lihaoppaan. Nimestään huolimatta se esittelee myös kasvikunnan proteiininlähteitä, jotka toimivat hyvänä vaihtoehtona lihalle. Opas kertoo selkeästi ja nopeasti liikennevalovärein, mitä kannattaa välttää, mitä harkita ja mitä suosia. Lisätietoa on saatavilla niille, jotka haluavat lukea asiasta enemmän. Liha ei siis ole kokonaan kiellettyä eikä ketään pakoteta kasvisruokailijoiksi (en ole itsekään), mutta oppaan avulla tulevaisuuden kannalta kestävämpi syöminen on tehty helpommaksi. Lihansyönnin vähentämisen ja kasvisten syömisen lisäämisen on todettu olevan myös ihmisen itsensä kannalta hyväksi.

Näillä eväin ostin ensimmäistä kertaa härkistä. Olen syönyt sitä aiemmin, mutten ole ostanut itse. Heti oli selvää, mitä teen: salaattia, jossa on sekä mietoja että voimakkaampia makuja härkiksen seurana. Nainen kassajonossa: jos satut lukemaan tämän niin terveisiä, tässä on se salaatti josta kerroin kun kysyit mitä aion härkiksestä tehdä :)



Härkissalaatti

kahdelle

sekalaisia salaatinlehtiä
pala kurkkua
aurinkokuivattuja tomaatteja kuutioina
2 avokadoa
1 pkt härkistä
1 pallo mozzarellaa
Marinoidut tomaatit
n. 100 g pikkutomaatteja
suolaa
öljyä (esim. aurinkokuivattujen tomaattien purkista)
balsamicoa
basilikaa

Tee ensin marinoidut tomaatit: Leikkaa pikkutomaatit neljäsosiksi ja laita kulhoon. Rouhi päälle suolaa, lisää vähän öljyä sekä balsamicoa. Revi joukkoon basilikaa ja jätä odottamaan siksi aikaa, kun teet salaatin.

Pese salaatit tarvittaessa. Viipaloi kurkku ja paloittele mozzarella. Halkaise avokadot, poista kivet, kuutioi kuoressaan ja kaavi hedelmäliha kuoresta lusikalla.
Sekoita kulhossa kaikki muut salaatinainekset paitsi härkis ja tomaatit.
Lämmitä härkistä mikrossa jotta se ei ole aivan jääkaappikylmää. Sekoita joukkoon max. 1 rkl aurinkokuivattujen tomaattien öljyä.
Lisää härkis ja marinoidut tomaatit salaattiin. Sekoita ja nauti vaikka suoraan kulhosta.

Kommentit

  1. Voi miten herkulliselta kuulostava salaatti : ) Marinoituja tomsuja en ole tehnyt aikoihin, kiitos muistutuksesta! Täällä härkisfani, joka viikoittain popsii tuota jauhelihan meillä korvannutta tuotetta...ne uudet maustetut BBQ ja itämainen ovat muuten kokeilun arvoisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mie kokeilin tähän ihan sitä perusversiota, mutta itämainen vois hyvin mennä vaikka tulisten kasvisnuudeleiden proteiininlähteeksi :)

      Poista
  2. Härkis on todella hyvää! Ja tämä salaatti vaikuttaa kyllä herkulta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, ei jää viimeiseksi härkisruoaksi tässä huushollissa.

      Poista
  3. Täällä syötiin eilen Härkistä, tykkään. Sopii varmasti salaattiinkin mukavasti.

    VastaaPoista
  4. Minä en ollut tuota WWF:n lihaopasta huomannutkaan. Kiitos vinkkauksesta, käyn tutkimassa. KIvan salaatin oot Härkiksestä tehnyt. Tykkäsin kovasti noista marinoiduista tomaateista - tuo tähänkin salaattiin varmasti hauskan säväyksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on oikeasti kätevä opas: selkeä, positiivinen ja välttää turhan saarnaamisen. Kiva että tykkäsit salaatista ja tomaateista :)

      Poista
  5. Kommenteista päätellen olen ainoa, jonka suussa tuo Härkis (sekä Nyhtis) tuntuu kerran syödylle karjalanpaistilihalle... Mutta hienoa, että erilaisia vaihtoehtoja on! Siun salaatti kuulostaa kyllä muuten erinomaiselta :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Makuja on monia. Söin vähän aikaa sitten ravintolassa nyhtöhernesandwichin. Tarjoilija kysyi tietysti, maistuiko, ja kertoi sitten että nyhtöherne jakaa kovasti mielipiteitä. Onneksi härkiksen tilalla voi tässä salaatissa käyttää muutakin :)

      Poista
    2. Mä olen tykännyt härkiksestä kun sen maustaa reippaasti ja paistaa (lue kärtsää) kuumalla pannulla. Uppoaa myös muulle perheelle!

      Poista
  6. Voi härkis! Milloinkohan minä pääsisin tuon härkiksen kimppuun. Ihanan maukkaan kuuloinen tuo salaatti marinadeineen!

    VastaaPoista
  7. Jes, kiva härkissalaatti! Itse käytän härkistä usein, mutta en ole vielä testannut salaatissa. Nytpä taidan testata, kiitos inspiraatiosta!

    VastaaPoista
  8. Oi, nytkö se WWF:n lihaopas on julki! Jee :) Mä olen parhaillaan just lukemassa kirjaa nimeltä "Lihansyöjien maa" (Taru Anttonen & Jukka Vornanen), siinä mainittiin että sellainen on tekeillä. Hyvä kirja muuten, suosittelen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, klik klik vaan ja lihaopas löytyy sieltä :)

      Poista
  9. Härkistä en ole vielä kokeillut, mutta ajattelin aloittaa niistä pihveistä.

    VastaaPoista
  10. Onneksi on tällasia lihankorvikkeita, joilla kuka tahansa saa helposti vähennettyä lihankäyttöä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, miusta tässä ei oikeasti menetä mitään.

      Poista
  11. Härkis on meidänkin suosikki! Noita uusia makuja ei ollakkaan vielä maistettu.

    VastaaPoista
  12. Nyt inspiroit mut härkistacosalaattiin!

    VastaaPoista
  13. Sehän olisikin naseva lihaopas jossa lukisi "Liha: älä syö". :D Mutta sellainen ei ehkä palvelisi oikein ketään..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa! Ehkä sellainen viesti on kuitenkin luettavissa rivien välistä...

      Poista
  14. Söin yksi päivä lounassalaatin, jossa härkäpapuja (ei siis härkistä) ja kvinoaa. Maistui! Härkiksellä en olisi varmaan ostanut.

    VastaaPoista
  15. Onpas kyllä herkullisen näköistä!

    VastaaPoista
  16. Äh, minä kirjoitan joka viikko johonkin postaukseen kommentiksi, etten ole vielä(kään) kokeillut Härkistä. No, en ole vieläkään. Pakko korjata asia jossain välissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, kesti miullakin riittävän kauan ennenkuin paketti kotiutui.

      Poista
  17. Tein eilen hieman tätä ohjettasi muokaten elämäni ensimmäisen Härkis-salaatin. Oli niin hyvää, ettei jäänyt ainoaksi kerraksi! :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit

Seuraa Instagramissa @kuudespaisti