Pizza vegetariana pizzakivellä

Uudessa kodissamme on ensimmäistä kertaa kiertoilmauuni. Se on osoittautunut kaikin puolin mainioksi, ja innostuin jo siitä, miten pizzojakin voi paistaa kaksi kerrallaan. Sain syntymäpäivälahjaksi pizzakivet, joten pizzanpaistoon oli pakko päästä pian.

Pizzakivet toimivat niin, että ne laitetaan kylmään uuniin ja sitten uuni lämpiämään. Laitoin kiertoilman päälle ja asteita 250. Valmis pizza sujautetaan suoraan pizzakiven päälle – leivinpaperi on hyvä apu siirtovaiheessa, mutta muuten sitä ei tarvita. Näin jo mielessäni millainen katastrofi syntyisi siitä, kun yrittäisin siirtää pizzaa täytteineen kiven päälle, joten laitoin täytteet valmiiksi odottamaan, muotoilin pizzapohjan (puupöydällä! ihanaa!), siirsin sen pelkiltään pizzakivelle ja kokosin nopeasti täytteet päälle pohjan jo ollessa kivellä. Toimi! Kiven tehon näki hyvin: pizzapohja ehti odottaa uuniin pääsyä vain hetken, mutta jo siinä ajassa se alkoi selvästi osoittaa kypsymisen merkkejä.



Pizza vegetariana

kaksi halkaisijaltaan n. 30 cm pizzaa

Pohja
1 3/4 dl lämmintä vettä
ripaus kuivahiivaa
ripaus suolaa
n. 4 dl vehnäjauhoja
2 tl oliiviöljyä

Tomaattikastike
1 prk tomaattimurskaa
2 valkosipulinkynttä
oliiviöljyä
sale & pepe
sokeria
tuoretta basilikaa

Täytteet
2 palloa mozzarellaa
1/2 pieni kesäkurpitsa
pikkutomaatteja (mielellään erivärisiä)
artisokansydämiä
rucolaa

Tee ensin pohja: Kaada vesi kulhoon, lisää hiiva ja suola. Lisää vehnäjauhoja vähitellen koko ajan vaivaten. Kun taikina irtoaa kulhon reunoista, lisää oliiviöljy ja vaivaa se taikinan joukkoon. Anna kohota lämpimässä paikassa ainakin tunti.

Tee tomaattikastike: Hienonna valkosipulinkynnet. Lämmitä öljytilkka kattilassa ja kuullota valkosipulia (varo ettei se pala). Lisää tomaattimurska ja muut mausteet paitsi basilika, sekoita ja jätä hautumaan noin vartiksi. Lisää lopuksi hienonnettu basilika. Huom! Kastiketta tulee enemmän kuin kahteen pizzaan tarvitaan. Se sopii esimerkiksi pastankastikkeeksi tai sen voi pakastaa seuraavaa pizzakertaa varten.

Valmistele täytteet: Viipaloi mozzarellat. Höylää kesäkurpitsa pitkiksi viipaleiksi juustohöylällä. Puolita pikkutomaatit ja leikkaa artisokansydämet neljäsosiksi.

Jos käytät kiviä, muista laittaa ne uuniin samalla kun laitat uunin päälle. Pizzoille saa olla hyvin korkea lämpötila, väh. 250 astetta.

Muotoile jauhotetulla pöydällä pizzataikinasta kaksi pizzapohjaa. Siirrä pohjat joko omille pelleilleen leivinpaperin päälle tai suoraan kuumille pizzakiville. Levitä päälle tomaattikastiketta, mozzarellaviipaleet sekä kaikki kasvikset paitsi rucola. Paista kunnes reunat ja juusto saavat väriä.
Koristele lopuksi rucolalla.

Kommentit

  1. Minun on pitänyt noita pizzakiviä joskus kokeilla. Ovatko ne kovinkin painavia eli voiko laittaa esim. pellin päälle kahteen kerrokseen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miulla oli toinen pellin päällä ja toinen ritilän päällä, siis yhtä aikaa uunissa. Toimi hyvin :) Ihastuin kyllä pizzakiviin. Nämä saa pestä koneessa kunhan sitten antaa kuivua hyvin ennen seuraavaa käyttöä.

      Poista
    2. Ok. Täytyypä pistää hankintalistalle.

      Poista
  2. Hieno nimi blogilla :D iha hyvä resepti!
    Ite tein kans pizzaa jokunen viikko sitten mutta ilman kiveä. Kuuma pannu antaa kans pizzalle sen rapean pohjan
    :) http://aitoaarkiruokaa.fi/vuosi-sitten/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pannua en ole kokeillut,mutta sekin on varmasti hyvä. Käynpä tutustumassa blogiisi :)

      Poista
  3. MInulla on ollut pizzakivi nyt muutaman vuoden. Näppärä kapistus ja kesällä grillissä aivan omiaan. Onkohan sellaisia pizzakivilevyjä, mihin mahtuisi koko perheen pizzat kerralla? :D Tulis tarpeeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Grillikokeilu kiven kanssa kiinnostaisi. Meillä on niin pieni perhe että kahdella kivellä paistuu kaikille kerralla, mutta perhepizzalevyssä oiskin hyvä tuotekehittelyn paikka!

      Poista
    2. Meillä on Gasumista hankittu koko uunin levyinen pizzakivi. Ei siihenkään kyllä kaikkien pizzat mahdu :D

      Poista
  4. Pizzakivi on ah niin ihana, pitsan taso on noussut sen jälkeen huimasti! :) Se ihanan rapea pohja, oijoi, nyt onkin saatava pitsaa pian!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivi on <3 Jotenkin epäilen ettei tämä jää Kuudennen paistin viimeiseksi pizzapostaukseksi!

      Poista
  5. Mut on täysin myyty pizzakivelle siitä asti, kun sain ekan kerran sellaisella paistettua "kotipizzaa", jota ystäväni tekee välillä illanistujaisissa. Ei oo vaan tullut hankittua samanmoista itselle vieläkään! Pitäis kyllä. Ja siis luinko tosiaan oikein, että ne voi pestä pesukoneessa? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miekin ihmettelen, miten oonkaan pärjännyt ilman kiviä. Omani ovat siis Hukka designin, ja kyllä: ohjeiden luvalla menin ja pistin tiskikoneeseen :D Tärkeää on pesutavasta riippumatta muistaa antaa kiven kuivua kunnolla ennen kuin sen kuumentaa seuraavan kerran, jotta kivi ei halkea.

      Poista
  6. Pizza kivi on ihana! Minä käytän sitä lähinnä kesällä grillissä, kun talvetta pizza paistuu leivinuunissa (se on paras pizzakivi ikinä).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa nähdä tulisko vaikka kesällä grillattuakin nyt kun siihen on ehkä mahdollisuus!

      Poista
  7. pizza olisikin kaltaiselleni juuri sopiva keino yrittää ujuttaa ruokavalioon vähän enemmän vihanneksia - kiitos inspiksestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! Lisää inspistä luvassa tulevina viikkoina :)

      Poista
  8. Ihanan näköinen pizza! Tuo pizzakivi olisi kyllä kiva. Meillä on tuollainen pizzagrilli (turhake?) ja sekin paistaa aika kivasti, mutta tuo kivi voisi olla käytössä varmasti myös muussa leivonnassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen aikonut kokeilla kivellä mm. foccacciaa, pieniä leipäsiä ja flammkuchenia. Karjalanpiirakoiden paistossa vois olla myös aika kova sana.

      Poista
  9. Pizzakivi on ollut kyllä yksi parhaista "turhakkeista" joita on tullut hankittua. Sanon turhake, koska kyllähän sitä tulee harvoin käytettyä, mutta pizzanpaistamiseen sillä on suuri merkitys :) Näyttää herkulliselta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta jos pizzakiven repertuaaria laajentaa muuhunkin leivontaan + se on niin ihana pizzassa, niin onko se sitten turhake?

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit

Seuraa Instagramissa @kuudespaisti