Hapankaalipizza
Vähän yli vuosi sitten olin mukana tekemässä hapankaalia elämäni ensimmäistä kertaa. Tämä kerta taisi jäädä kohdallani ensimmäiseksi ja viimeiseksi. Ei siksi, että ilta olisi ollut jotenkin kauhea, päinvastoin: siitä jäi ainutlaatuisen hyvät muistot, jotka haluan säilyttää aina.
En ollut itse asiassa käyttänyt hapankaalia kovin paljon ennen kuin sain sitä muutaman partaäijäpurkillisen tuona iltana mukaan. Saksalaistyyliin olin paistanut makkaroita, leiponut sämpylöitä ja iskenyt kylkeen hapankaalia, ja viime talvena tein ihanaa hapankaalipataa. Hapankaali taipuu kuitenkin moneen muuhunkin, esimerkiksi pizzaan.
Hapankaalin maku pehmenee uunissa, mutta sen voi myös liottaa ennen käyttöä, jos se on voimakasta. Creme fraiche on hapankaalin hyvä kaveri, joten käytin sitä pizzassa tomaattikastikkeen sijaan. Juusto sai olla mozzarellaa vahvempaa, ja mustaleima sopi tähän tarkoitukseen. Vielä vähän ruohosipulia pizzan tultua uunista ja nam! Herkkuhetki on valmis.
Hapankaalipizza
kaksi pizzaa pizzakivellä
pala pizzataikinaa (ohje esimerkiksi täällä)
1 prk creme fraichea
8 dl hapankaalia
1 pss mustaleimajuustoraastetta (viitseliäämpi raastaa itse kokonaisesta palasta)
ruohosipulia
Tee pizzataikina ja anna sen kohota ainakin tunti.
Liota hapankaalia tarvittaessa kylmässä vedessä. Liotusaika riippuu hapankaalin voimakkuudesta, omaani taisin liottaa vartin.
Laita uuni kuumenemaan ja jos käytät pizzakiveä, anna sen kuumentua uunissa.
Jaa pizzataikina kahteen osaan ja muotoile pizzapohjiksi joko käsin tai kaulimalla.
Levitä päälle creme fraichea. Purista hapankaalista liotusvesi pois ja levitä hapankaali creme fraichen päälle. Sirottele lopuksi päälle juustoraastetta.
Paista 250 asteessa noin 10 minuuttia.
Koristele lopuksi ruohosipulilla.

Vau, eipä olisi tullut mieleen hapankaalia laittaa pizzaan, mutta nyt alkoi ihan vietävästi houkuttamaan ajatua!
VastaaPoistaEi muuta kuin kokeilemaan :)
PoistaEn tiedä, mutta mun alkoi tämän pizzan lisäksi tekemään mieli jotain hapankaali-peltilihapiirakkaa!
VastaaPoistaKuulostaa ihanan slaavilaiselta!
Kyllä hapankaali peltilihapiirakassakin toimisi :)
PoistaSuurena hapankaalin ystävänä tämä on testattava! <3
VastaaPoistaEt varmaan pety :)
PoistaMulla on lapsuudesta sellainen muisto, kun hyvän ystäväni saksalainen isä, joka valmisti hapankaalia ihan myyntiin asti, halusi yllättää lapsensa modernilla ruualla ja teki hapankaalipizzaa. Se on säilynyt mielessä kaikki nämä vuodet! Voisi olla uusinta version aika :D
VastaaPoistaJäikö mieleen hyvässä vai pahassa? ;)
PoistaNo jopas - nyt on mielenkiintoisen oloinen pizza!
VastaaPoista-Heidi
Ja vakuutan että yhdistelmä toimii!
PoistaOh LORD, unelmieni pizza! <3
VastaaPoistaKiva kuulla! Tämä oli kyllä oikeasti ihanaa.
PoistaNo aivan varmasti!
Poista