Sahramijäätelö

Myönnetään: tämä kesä ei ole ollut mikään klassinen jäätelökesä. Ei päivästä toiseen jatkuvia helteitä, auringonpaistetta tai pitkiä päiviä uimarannalla. Mutta kun sää on surkea, viitsii keittiössäkin viettää enemmän aikaa. Siellähän voi valmistaa vaikka jäätelöä.



Tämä jäätelöohje on erittäin yksinkertainen, eikä jäätelökonetta tarvita. Perusohjeesta tulee miedon kinuskinen, muttei niin vahvasti että se estäisi ohjeen varioimista erilaisia makuaineita lisäämällä. Tämän kesän olen pyörinyt pitkälti Kreikan ja Lähi-idän makumaailmoissa, joten päätin mennä luksusreittiä ja maustaa jäätelön sahramilla.



Sahrami on paitsi maailman kallein mauste, myös yksi lempimausteistani. Hintansa vuoksi käytän sitä harvoin, mutta nautin siitä silloin sitäkin enemmän. Sahrami on todella maustemaailman kultaa myös värinsä puolesta: pieni hitunen punaista maustetta värjää koko ruoan kullankeltaiseksi. Se on onneksi hyvin riittoisaa, sillä maku on voimakas. Ja se tuoksu! Jos minulla olisi aina pussillinen sahramia kaapissa, olisin onnellinen.



Sahramijäätelö

5 dl vispikermaa
1 prk kondensoitua maitoa (makeuttamatonta)
2 pientä pussillista sahramia

Kiehauta pieni määrä vettä. Kaada sahrami pienen kulhon tai mukin pohjalle ja lisää noin 1-2 rkl kuumaa vettä. Sekoita hyvin niin että sahrami liukenee veteen ja jätä jäähtymään.

Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää kondensoitu maito edelleen vatkaten. Tämä on perusjäätelömassa, jota voit nyt maustaa miten haluat.

Sahramijäätelöä saadaksesi lisää joukkoon vielä sahramivesi ja sekoita hyvin.

Pakasta jäätelömassa mieleisiisi purkkeihin, esim. vanhoihin jäätelörasioihin. Sitten seuraa vaikein osa: odottaminen. Onneksi kärsivällisyys palkitaan ihanalla jäätelöllä.

Kommentit

  1. No ei ikinä olisi käynyt mielessäni laittaa sahramia jäätelöön. Eikä makuun tullut yhtään tunkkaisuutta? Upean väristä ja melkein terveellistäkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tippaakaan tunkkaisuutta, vaan upean täyteläinen maku. Ja ehdottomasti terveysruokaa 😉

      Poista
  2. Ihanan värinen jätski! Mä juuri hamstrasin lähikaupasta alelapullisia sahrameita, nyt tiedänkin mihin niitä upotan :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, löytyispä täältäkin alesahramia!

      Poista
  3. Mahtava idea laittaa sahramia jätskiin, upee on jäätelön väri. Tämä jätskiohje on ihanan kätevä ja helppo varioida. Pitäiskin taas tehdä joku ihana jäde!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, perusmassa ei oo oma ohjeeni mutta ihastuin siihen sen helppouden, muunneltavuuden ja rakenteen vuoksi. Sahrami sen sijaan oli oma lisäni 🙂

      Poista
  4. Voih, miten hienovaraisen oloista jätskiä! Tämä sopis muuten myös pannarin viereen. Ruotsissahan ne syö niitä sahramipannukakkuja...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sahrami sopii kyllä melkein mihin vaan :)

      Poista
  5. Samankaltaisella ohjeella on meillä nautiskeltu koko kesä. Paitsi, että sahramia en kyllä pistäisi vahingossakaan. Ei siksi, että ajatuksessa sinänsä mitään vikaa olisi, minulla ja sahramilla vain on pieniä vaikeuksia löytää yhteistä... makua. En oikein ole millään oppinut siitä pitämään, mikä ottaa miestä päähän aivan suunnattomasti. Ehkä pitäisikin tehdä tätä jäätelöä ihan vain isäntää varten :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on muuten jännä: miekin tunnen yhden ihmisen joka ei ymmärrä mistä sahramin hehkutuksessa on kyse. Mie taas rakastan sahramia aivan mielettömästi. Ja eikö oo ihanan simppeli tuo perusohje, ihastuin siihen heti.

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit

Seuraa Instagramissa @kuudespaisti