Poinsettia eli joulutähti

Rakastan joulunaikaa. Minulle se alkaa jo ensimmäisestä adventista, kun sytytetään ensimmäinen kynttilä ja syödään jotain hyvää ja hieman jouluista. Oikeastaan otan varaslähdön jo aiemmin, jotta saan pöytään sitä hyvää ja hieman jouluista. Eräs lempikirjoistani, jonka avulla selviän marraskuusta, on Nigella Christmas. Olen siitä kirjoittanut jo aiemmin, mutta mainitsenpa sen nyt uudelleen, nimittäin sellainen inspiraationlähde kyseinen kirja on.

Nigella Christmasista on peräisin myös poinsettia eli joulutähti. Tämä joulunpunainen drinkki sopii erinomaisesti jouluisen aterian alkumaljaksi. Olen muunnellut alkuperäistä hieman, jotta juomasta tulee entistä punaisempi. Ihanaa joulukuuta!




Poinsettia eli joulutähti

tee lasillinen näin

pohjalle pieni tilkka grenadiinia
hieman isompi tilkka Cointreauta
lasi puolilleen karpalomehua
lasi täyteen pinkillä kuohuviinillä

Kommentit

  1. Oi mikä ihanuus, jo nimikin on valloittava!

    VastaaPoista
  2. Näyttääpä hyvältä ainesosat! Tuota varmaan täytyy kokeilla.

    VastaaPoista
  3. No huh, aattelin että ihan oikee joulutähti! mutta olikin positiivinen yllätys, voisin tykätä!

    VastaaPoista
  4. Tämä kuulostaa täydelliseltä drinksulta!

    VastaaPoista
  5. Oi, onpa ihana drinkki! joulukuu on kyllä ihanaa aikaa, etenkin nyt kun on vähän pakkasta ja luntakin maassa, joulun odotus on niin tunnelmallista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on hanget korkeat nietokset ja joulun odotusta tunnelmoidaan jopa muuton keskellä :)

      Poista
  6. Minullakin on tuo Nigellan kirja ja onhan se jouluinen tunnelmointikirja. Jotenkin vaan olen huomannut, etten oikeastaan ole koskaan tehnyt siitä mitään.
    Tämä drinkki kyllä näyttää siltä, että pitäisi kokeilla.

    VastaaPoista
  7. Drinkkiresepteissä on se etten ymmärrä tuleeko siitä hyvää toisin kuin ihan ruokareseptien kohdalla. Mutta jos se o n Nigellan käsialaa niin luotan siihen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä on kiva pieni appelsiinisuus ja sitten karpalo maistuu tietysti myös. Jos niistä pitää niin tää on kyllä aika ihana.

      Poista
  8. MInäkin tahdon :D Ihanan jouluinen fiilis tuli heti ja en ehtinyt edes vielä maistamiseen asti.

    VastaaPoista
  9. Ihanan värinen! En ole juurikaan drinkkejä tehnyt, ainoastaan maistellut, mutta tässä on sopivan helpon kuuloinen ohje, että voisi hyvin kokeilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on helppo: määrätkin ovat sinnepäin-suunnilleen :)

      Poista
  10. Kiitos kirjavinkistä, en olekaan nähnyt sitä ennen ja tuo drinksu pitää kokeilla ehdottomasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä, suosittelen niin kirjaa kuin drinkkiä lämpimästi!

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit

Seuraa Instagramissa @kuudespaisti