Mozart-kuulat

Joulukuun ensimmäinen päivä! Vaikka Kuudennessa paistissa ei varsinaisesti joulukalenteria ole, alkaa blogi pikkuhiljaa muuttua jouluisemmaksi. Jouluista ideoista ensimmäinen on Mozart-kuulat: nämä palloset sopivat hyvin joulunajan herkutteluun sekä joululahjaksi. Mutta itse asiaan:

Vihaan askartelua. Vihaan sitä siksi, että olen rähmäkäpälän ruumiillistuma. En yksinkertaisesti kykene saamaan kauniita pikkutarkkoja yksityiskohtia kohdilleen, vaan tuloksena on vino ja lätsähtänyt muotopuoli tuotos. Ruokahommissakin olen mieluummin suurien linjojen kannalla, mistä syystä en esimerkiksi kovin usein tee kakkuja. Kakkuni ovat kyllä normaalia terveellisempiä, ainakin jos nauru pidentää ikää...



Jos siis pystyn veivaamaan näitä Mozart-kuulia a) menettämättä hermojani ja b) tappamatta ketään nauruun, niin varmasti pystyt siekin. Näissä täytyy lähinnä osata pyöritellä. Jos marsipaani uhkaa tarttua kiinni pöytään ja pilata päivän, ripottele väliin vähän tomusokeria. Suklaan sulattaminen vesihauteessa sujuu hyvin, kun et päästä vettä tai vesihöyryä suklaan sekaan. Nougatiksi käy hyvin Maraboun Dubbel Nougat -patukka, joita tähän annokseen tarvitaan kolme. Nämä ovat todella palkitsevia pikku pallosia.



Mozart-kuulat

36 kpl

500 g marsipaania
2 rkl konjakkia, rommia tms.
150 g nougatia
n. 150 g tummaa suklaata
tummaa kaakaojauhetta

Sekoita marsipaani ja konjakki, rommi tai mitä käytätkään huolellisesti.
Leikkaa nougat 36 pieneksi kuutioksi (jos käytät Maraboun Dubbel Nougatia, joka patukasta tulee 12 kuutiota).
Jaa marsipaaniseos 36 osaan ja litistä ne pieniksi levyiksi.
Pane nougatkuutio marsipaanin keskelle ja pyöritä kuulaksi. Toista 35 kertaa.
Sulata suklaa vesihauteessa.
Kasta kuulat suklaaseen ja nosta leivinpaperin päälle kuivumaan. Ripota päälle kaakaojauhetta.

Kommentit

Suositut tekstit