Piparkakkupalloset ja raakana syötävä piparkakkutaikina

Käsi ylös: kuka pitää piparkakkutaikinasta eniten raakana? Kuudes (p)aistini kertoo, että moni viittaa tällä hetkellä. Niin miekin. Purnasin pipariongelmaani jo aurapipareiden kohdalla, joista pidän koska niissä piparkakkutaikina jää pehmeäksi ja meheväksi. Miten saan sellaista enemmän?



Miksi raakaa piparitaikinaa ei sitten kannata syödä? Kaksi syytä: kypsentämätön vehnäjauho ja kohotusaine. Molemmat ovat omiaan saamaan mahan nipistelemään. Silti raakaa piparitaikinaa tekee mieli, joten asiaan oli löydettävä ratkaisu. Ja löytyihän se. Tänään vietämme toista adventtia, joka symboloi jouluilon syttymistä. Mikäs parempi jouluilon tuoja kuin piparkakkutaikina, jota voi syödä raakana?



Tämän massan tekeminen alkaa aivan samalla tavalla kuin tavallisen piparkakkutaikinan tekeminen. Ihana jouluinen piparimausteiden, siirapin ja voin tuoksu leviää ympäriinsä, ja tahmaista massaa on ihan pakko maistaa jotta tietää varmasti, onko se jäähtynyt riittävästi jotta kananmunan voi vatkata joukkoon. Sitten tulee muutos: vehnäjauhon ja kohotusaineen tilalla käytän kookosjauhoa.



Kookosjauho ei vaadi kypsentämistä ja se on myös hyvin hienojakoista. Siinä on mieto ja miellyttävä kookoksen maku, joka ei puske liikaa läpi piparitaikinassa. Se sopii siis aivan täydellisesti piparkakkutaikinaan, jota on lupa syödä raakana! Samoin kuin tavallisen piparkakkutaikinan, kannattaa tämänkin antaa levätä jääkaapissa yön yli tai pakastimessa pitempään. Sitten vain pyörittelemään pallosia tai haukkaamaan suoraan levystä!



Piparipalloset raakana syötävästä piparkakkutaikinasta


125 g voita
3/4 dl siirappia
1 dl sokeria
5 tl piparkakkumaustetta (tai yhteensä saman verran kanelia, inkivääriä, neilikkaa ja pomeranssinkuorta)
1 kananmuna
2 1/2 – 3 dl kookosjauhoa

Kiehauta voi, siirappi, sokeri ja piparkakkumauste kattilassa. Alenna lämpöä ja keitä sitä sekoitellen pari minuuttia. Siirrä sivuun ja anna jäähtyä kunnolla.

Kun seos on jäähtynyt noin kädenlämpöiseksi, lisää kananmuna sähkövatkaimella vatkaten.
Lisää kookosjauho taikinaan rauhallisesti sekoitellen.
Kun piparkakkutaikina on valmista, pakkaa se muovipussiin, painele litteäksi levyksi ja pidä a) jääkaapissa yön yli tai b) pakastimessa pitempään.

Taikinaa on helpointa käsitellä jääkaappikylmänä. Ota taikinasta sopivan kokoisia paloja ja pyörittele palloiksi. (Tai haukkaa suoraan levystä sellaisenaan!)


Kommentit

  1. Piparkakkutaikina on ihan parasta! Tässä tulikin ihana ohje. Piparkakkumausteilla olen usein maustanut granolaa. Tulee ihana maku!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miekin olen innostunut kokeilemaan piparkakkumausteiden käyttöä muutenkin kuin piparitaikinaan :)

      Poista
  2. Tämähän on suorastaan nerokas!!!! Rakastan raakaa taikinaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oon itsekin aika tyytyväinen tähän oivallukseen :)

      Poista
  3. Loistava idea! Joskus olen tehnyt taikinaa pelkästään raakana syömistä varten, mutta täähän on varmasti parempi versio siihen. Kiitos! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä nyt ihmisen pitää raakaa piparitaikinaa saada!

      Poista
  4. What what what!!! Täydellistä, mulle nimittäin ei ne paistetut piparit maistu juuri koskaan, taikina sen sijaan koska vaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mie oon samaa maata, siks tämä olikin pakko kehitellä :)

      Poista
    2. Kiitän <3 <3 <3 (enkä selkeästi ole ainoa)

      Poista
    3. Tästä on kiittänyt moni ;)

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit

Seuraa Instagramissa @kuudespaisti