Appelsiinimarinoidut naudanpaistitacot ihanalla mangosalsalla

Vapun sääennustetta voi seurata kuin jännitysnäytelmää, jossa jokainen päivä on uusi käänne. Ooh, +12 astetta! Ääh, +2 ja vesisadetta. Vielä ei siis voi olla varma, millaisessa säässä vappua vietetään, mutta onneksi jotain muuta voi suunnitella ja sehän on tietenkin mitä vappuna syödään.



Meillä on vappuruokien suhteen omat perinteet, joita tosin uudistetaan joka vuosi. Joskus olen aloittanut parsakauden vasta vappuna, mutta siitä on lipsuttu kyllä jo pari vuotta ihanien parsojen ilmestyttyä kauppaan jo maaliskuussa. Munkkeja taas en itse viitsi tehdä koskaan, vaan tartun kaupassa valmiisiin – mieluiten jollain ihanalla kuorrutuksella. Simaa olen tehnyt joskus, tänä vuonna mennään ostosimalla. Mutta vappuaaton pöytä-täyteen-erilaisia-herkkuja-joita-voi-syödä-vuorotellen-ja-sekaisin -perinteeseen sopivat täydellisesti nämä naudanpaistitacot.




Naudanpaistin tilalla voi käyttää vaikka filettä, tai vaihtaa naudan esimerkiksi broileriin (tämä vaikuttaa tietysti kypsyysasteeseen). Tärkeintä koko jutussa on nimittäin mangosalsa: parista raaka-aineesta saa käden käänteessä ihanan raikkaanmakean salsan. Tähän voi tietysti käyttää tuoretta mangoa, mutta koska niiden kypsyys on vähän niin ja näin, turvauduin pakastemangokuutioihin. Tämä mangosalsa sopii toisen, tulisemman salsan kaveriksi erinomaisesti. Nam!



Appelsiinimarinoidut naudanpaistitacot ihanalla mangosalsalla

4-6 annosta

Appelsiinimarinoitu naudanpaisti

600-800 g naudanpaistia pihveinä
1 appelsiinin mehu
1 limen mehu
4 valkosipulinkynttä
loraus öljyä
voita+öljyä
s&p

Kuivaa naudanpaistipihvit talouspaperilla ja laita ne isoon minigrip-pussiin.
Purista appelsiinista ja limestä mehu, hienonna valkosipulit ja heitä ne naudanpaistin perään pussiin. Lisää loraus öljyä ja puristele varoen niin että marinadia on kaikkialla.
Sulje pussi huolellisesti ja anna marinoitua jääkaapissa yön yli.

Ota pihvit huoneenlämpöön hyvissä ajoin (n. 30 minuuttia – tunti) ennen paistamista.
Kuumenna (valurauta)pannulla hieman voita ja öljyä. Nosta pihvit pussista tarvittaessa talouspaperilla kuivaten ja paista pihvien ja pannun koosta riippuen n. kaksi pihviä kerrallaan. Jos haluat pihveistä mediumia, käännä ne siinä vaiheessa kun punaista lihasnestettä alkaa tihkua pihvin pintaan. Mausta pihvit suolalla ja pippurilla ja kääri ne yksitellen folioon vetäytymään noin vartiksi.
Leikkaa pihvit ohuiksi viipaleiksi ja laita tarjolle.

Mangosalsa

1 pussi (300g) pakastettuja mangokuutioita
1 limen mehu
ripaus suolaa
(pari pisaraa tulista kastiketta)

Sulata mangokuutiot. Purista limen mehu ja lisää se mangokuutioiden joukkoon. Surauta sauvasekoittimella tasaiseksi salsaksi. Mausta, sekoita ja maista.

Lisäksi

tacoja, tortilloita tms
salsa verdeä
sweet habanero chili salsaa tai muuta vastaavaa
turkkilaista jogurttia tai creme fraichea
kurkkuviipaleita
retiisiviipaleita
salaattia
avokadoja
kevätsipulisilppua
juustoraastetta

Kommentit

  1. Heissan, piti ihan tulla vastavierailulle tänne sinun blogiisi ja herkkujahan täältäkin löytyy, nam.
    Hauskaa Vappua säistä huolimatta!

    VastaaPoista
  2. ihana kuuloista! ja kyllä - jo tässä on grillikautta odotettukin! tosin säiden puolesta näyttää siltä, että odotus vain venyy... :-/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Venyy ja paukkuu, mutta onneksi ruoasta voi nauttia aina :)

      Poista
  3. Great minds think alike! Mullakin on blogissani just vappuvinkkinä mangosalsaa, hodarin kylkeen tosin :D

    VastaaPoista
  4. Meillä ei ole varsinaisia vappuperinteitä, ellei munkkien paistamista oteta lukuun. Perunasalaattia ollaan myös tehty erilaisilla resepteillä monena vuonna, mutta mangosalsa ja takot ei kuulosta yhtään huonommalta vaihtoehdolta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nostan hattua sille, että jaksat paistaa munkkeja!

      Poista
  5. Ihanan kuuloiset tacotäytteet! Me tässä just kaveriporukalla pohditaan vappumenua, taidan heittää tän vielä ehdokaslistalle!

    VastaaPoista
  6. Mangosalsaa nam, sitä voisi varmaan nauttia dippinäkin nachojen kanssa, siis jos on jos syönyt kaikki herkut, vähän niinkuin jälkkäriksi ;) ihanaa vappua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kyllä, ehdottomasti! Hauskaa vappua sinnekin :)

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit

Seuraa Instagramissa @kuudespaisti