Vuohenjuustolla, aurinkokuivatuilla tomaateilla ja timjamilla täytetyt filorullat
Minua on peloteltu. Ei möröillä, ei kummituksilla eikä muillakaan halloween-ajan hirvityksillä. Pelkoni kohde on paljon irrationaalisempi. Minua on peloteltu filotaikinalla.
"Se repeää heti!" "Sen kanssa tulee hulluksi!" "Se on joko liian jäistä tai liian tarttuvaa, ja ero näiden kahden välillä tapahtuu sekunnissa!" "Sitä on kerta kaikkiaan mahdoton käsitellä!"
Ja kissanviikset. Filotaikinan voi kesyttää, sen kanssa voi tulla toimeen ja siitä voi saada aikaan ihania herkkuja. Ensikosketuksen filotaikinaan sain kesällä Kreikassa ruokakurssilla, eikä se ollut mitenkään mahdotonta. Itse asiassa innostuin kääntelemään tiropitoja niin että taisin tehdä niitä enemmän kuin kukaan muu kurssilainen. Että se siitä pelottavasta filotaikinasta.
Syyslomalla paketti filotaikinaa kesyyntyi ihan Suomenmaassa. Siitä tuli tiropitoja, baklavaa sekä vuohenjuustolla, aurinkokuivatuilla tomaateilla ja timjamilla täytettyjä ihania rullia. Paketti oli 450 g kokoinen ja sisälsi 12 isoa filotaikinalevyä. Repeilivätkö ne? Vähän, mutta se ei haitannut. Tulinko hulluksi? En tavallista enempää. Oliko sitä mahdotonta käsitellä? No ei.
Filotaikina on ohutta kuin karjalanpiirakan kuoritaikina, joten se sulaa jääkaapissa parissa tunnissa käsittelykelpoiseksi. Jos otat useamman filotaikinalevyn kerrallaan huoneenlämpöön, kääri loput taikinalevyt kostutettuun liinaan sillä välin, kun käsittelet yhtä. Näin filotaikina ei pääse kuivahtamaan vaan pysyy notkeana.
Nämä vuohenjuustolla, aurinkokuivatuilla tomaateilla ja timjamilla täytetyt filorullat ovat ihania sellaisinaan, mutta ne sopivat erinomaisesti parmankinkun, rucolan, juustojen ja avokadon seuraan esimerkiksi tulevia glögi-iltoja ajatellen.
Vuohenjuustolla, aurinkokuivatuilla tomaateilla ja timjamilla täytetyt filorullat
12 kpl
Täyte
100 g pehmeää vuohenjuustoa
n. 1 1/2 dl aurinkokuivattuja tomaatteja paloina sekä hieman öljyä
reilusti tuoretta timjamia
Lisäksi
3 isoa filotaikinalevyä
oliiviöljyä
Levitä filotaikinalevy poikittain ja leikkaa se pituussuunnassa neljään suikaleeseen esimerkiksi pizzaleikkurilla.
Roiski oliiviöljyä jokaisen suikaleen päälle.
Laita jokaisen suikaleen päätyyn noin ruokalusikallinen täytettä. Rullaa filotaikinaa niin että täyte jää sisälle. Melko loppuvaiheessa taita reunat sisälle ja jatka rullaamista, jotta saat siistin pötkön.
Kun ensimmäinen filotaikinalevy on käsitelty, ota käsittelyyn toinen ja toista. Sama vielä kolmannen levyn kanssa.
Sivele filotaikinarullat vielä oliiviöljyllä ja paista 180 asteessa n. 20 minuuttia, kunnes ne ovat kullanruskeita.

Oiii.... Mä olen filotaikinaa kokeillut kerran. Vielä en ole uskaltautunut uudestaan. Mut onpa herkullisen näköiset täytteet!
VastaaPoistaVuohenjuusto, aurinkokuivatut tomaatit ja timjami toimii aina :)
PoistaKreikan reissulla säin kaikkea ihanaa filotaikinassa, kotona sitä ei ole tullut kokeiltua kuin myös sen kerran. Kyllä pitäis taas kokeilla, näyttää kyvältä!
VastaaPoistaKreikka rohkaisi miutkin filon pariin. Taidan uskaltautua tämän kokeilun jälkeen useamminkin :)
PoistaOi että, en oo pitkään aikaan tehnyt filotaikinasta mitään. Yhteen vaiheeseen tehtiin tosi ahkerasti filotaikinasta feta-pinaatti-piirakoita, jotka olivat kyllä tosi ihania. Vuohenjuusto ja aurinkokuivattu tomaatti kuulostavat ihanilta filotaikinan täytteiltä, nam!
VastaaPoistaFeta-pinaattipiirakat ovat ihania! Voisinkin tehdä niitä seuraavalla kerralla kun filon kanssa leikin :)
PoistaMäkin ihastuin filoherkkuihin kreikassa. Se kaduillakin myytävä pinaatti -fetapiirakka on ihanaa <3
VastaaPoistaJa se on kiva, kun ruoan avulla voi matkustaa vaikka sinne Kreikkaan näin pimeänä ja kylmänä vuodenaikana :)
PoistaOnpa hauska idea vaikka pikkujouluihin tai joulunpyhien /uuden vuoden tarjottavaksi.
VastaaPoistaTaidan itsekin tarjota näitä pikkujouluissa...
Poista