Kukkakaalikeitto

Täällä on ihan täysi talvi. Koska olen kaupunkiasuja, jonka ei tarvitse edes tehdä lumitöitä tai raapata autoa, nautin paukkupakkasista ja korkeita kinoksista. Ihaninta on lähteä iltapäivällä pitkälle kävelylenkille ja ihastella valkoisia hankia. Valkoista on myös samettisen pehmeä kukkakaalikeitto, joka lämmittää ihanasti kylmänä talvipäivänä. (eikös ollut kätevä aasinsilta?)

Keiton ohje on alunperin Sara La Fountainin erinomaisesta keittokirjasta Passion for Food. Nimestään huolimatta kirja ei ole englanninkielinen, vaan kaikki on suomeksi. Kukkakaalikeiton lisäksi sopivat Saran mukaan lehtitaikinakierteet, joiden ympärille kiepautetaan vähän parmankinkkua, ja laitetaan uuniin 225 asteeseen noin vartiksi. Mikäli joulun jäljiltä on vielä lehtitaikinaa pakastimessa, niin tässäpä hyvä idea sen käyttämiseksi!

Ai miksi alla ei ole kuvaa keitosta? Keitosta tuli hyvää ja kaunista, mutta valkoinen keitto valkoisella keittolautasella ei ole kovin näyttävää ainakaan iltahämärässä kuvattuna. Siksi kuvassa on jotain muuta valkoista - lunta.



Kukkakaalikeitto

6 annosta

1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 kukkakaali
4 dl kasvislientä (jos teet itse, niin esim. sipulia, porkkanaa ja kukkakaalin lehdet)
3 dl maitoa
4 dl kermaa
suolaa
ripaus sokeria
ripaus currya

Kasvisliemi
Liemen keittäminen itse on todella helppoa. Siihen menee vähän aikaa, mutta sillävälin kun liemi kypsyy, voi hyvin tehdä jotain muuta hauskaa.
Kuori ja paloittele käyttämäsi kasvikset.
Kiehauta vettä kattilassa ja lisää kasvikset sinne.
Keitä kannen alla matalalla lämmöllä tunti tai pari.
Siivilöi liemi. Liemen voi hyvin pakastaa.
Keitto
Hienonna sipulit ja leikkaa kukkakaali pieniksi paloiksi.
Kuullota ne kattilassa öljytilkassa.
Lisää kasvisliemi ja maito. Kiehauta. Hauduta kannen alla n. 20 min. tai kunnes kukkakaali on kypsää.
Soseuta keitto sauvasekoittimella. Lisää kerma ja mausteet. Kuumenna keitto.

Kommentit

Suositut tekstit

Seuraa Instagramissa @kuudespaisti