Teeleivät

Nyt ollaan klassikoiden äärellä. Vai kuka muka ei ole tehnyt teeleipiä köksäntunneilla?
Teeleivät kuuluvat monissa kouluissa ensimmäisiin leipomuksiin, joita seiskaluokkalaiset pääsevät tekemään. Syy siihen on se, että teeleivät ovat a) helppoja b) nopeita c) halpoja ja tietenkin d) hyviä. Erinomaisia siis myös kotona leivottaviksi!

Vasta paljon myöhemmin olen yhdistänyt teeleivän skonsseihin, vaikka scones kirjoitettiin jo köksänvihkoon Teeleivät-otsikon alle. Tämä johtunee muun muassa siitä, ettei monikaan yläkoululainen 90-luvulla ollut mistään skonsseista kuullutkaan ja koko homma vähän unohtui. Edelleen miellän teeleivän ja skonssit vähän eri jutuiksi, vaikka englantilaiseen teepöytäänhän skonssit kuuluvat.

Allaolevan ohjeen määrät ovat suoraan 7. luokan köksänvihkostani. Ainoa muutos on sämpyläjauho: korvasin vehnä- ja grahamjauhot sillä. Itse ohjetta olen oikonut, sillä ensimmäinen oikea ohje köksänvihkossa on (syystäkin) hyvin yksityiskohtainen :)



Teeleivät

2 dl vehnäjauhoja
2 dl grahamjauhoja
(tai yht. 4 dl sämpyläjauhoja)
2 tl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa
2 rkl öljyä
2 dl maitoa

Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa. 
Lisää öljy ja maito. Sekoita tasaiseksi. 
Jaa taikina pellille kahteen osaan ja taputtele ne litteämmiksi pyörylöiksi. 
Jaa taikinapyörällä neljään osaan ja pistele haarukalla. 
Paista 200 asteessa n. 15 minuuttia. 


Kommentit

Suositut tekstit

Seuraa Instagramissa @kuudespaisti