Makkaraa, myskikurpitsaa, vihreitä papuja ja pastaa

Olen jo vähän salaa tunnelmoinut joulujutuilla. Salaa itseltäni, sillä olen sitä mieltä, ettei jouluasioita saisi ennen ensimmäistä adventtia oikein kaivella. Mutta - ja tässä tulee suuri mutta: jos aikoo jo ensimmäisenä adventtina laittaa pöytään jotain vähän jouluisehkoa, niin pakkohan niitä ruokaohjeita on selailla jo ennakkoon. Tällä perustelen sitä, että intouduin hankkimaan kaksi uutta jouluruokakirjaa (jotka lupaan esitellä blogissa sitten kun oikeasti saa piehtaroida jouluasioissa). Glögin suhteen en ole oikein osannut määritellä, mikä on sallittu aloittamisajankohta. Vielä meillä ei ole glögiä näkynyt, mutta senkin aika koittaa varmasti pian...

Koska vielä ei saa siis täysin riehaantua jouluisten ruokien kanssa, tein jotain, jossa on vähän jo jouluun viittaavia makuja - mutta joka ei kuitenkaan ole ollenkaan jouluista. Olen muuten surkea keksimään ruokalajeille hyviä nimiä. Italiassa monilla ruoilla on yksinkertaiset nimet: niissä lähinnä kerrotaan pääraaka-aineet. Kuvitteellis-italialaisuudessani keksin tällekin ruoalle vastaavantyyppisen nimen, onhan siinä makkaraa, myskikurpitaa, vihreitä papuja ja pastaa.

Tähän ruokaan on tärkeä käyttää nimenomaan todella hyvin maustettua tuoremakkaraa. Nyt ajatukset pois HK:n sinisestä, sillä se ei ole ollenkaan sellaista makkaraa, joka tähän ruokaan sopii. Tuoremakkara on lähinnä hyvin maustettua, raakaa lihamassaa kuoressa. Sitä voi siis käyttää muutenkin kuin makkaran ominaisuudessa: tässä ruoassa makkaramassa plopsautetaan (todella korrekti keittiötermi) kuorestaan pieninä paloina pannulle ja paistetaan. Voisiko makkaran tilalla tässä tapauksessa käyttää siis jauhelihaa, jonka maustaa itse hyvin ja paistaa sitten pikku lihapullina pannulla? Varmasti voisi. Ruoan voi tehdä hyvin myös ilman makkaraa, joten kasvissyöjien ei tarvitse harmistua nimestä.



Makkaraa, myskikurpitsaa, vihreitä papuja ja pastaa

6 (?) annosta

2 myskikurpitsaa
4 isoa kourallista kuivattuja suppilovahveroita
2 sipulia
2 valkosipulinkynttä
250 g pikkutomaatteja
300 g tuoremakkaraa
4 isoa herkkusientä
400g vihreitä papuja (pakaste)
voita
öljyä
sale & pepe, chiliä, timjamia
4 dl tummaa makaronia


Kuori myskikurpitsa ja paloittele se kuutioiksi. Laita kuutiot kulhoon, lisää vähän öljyä, suolaa ja mustapippuria ja sekoittele. Kumoa kuutiot pellille ja paista 200 asteessa n. 30 min.
Jos käytät kuivattuja sieniä, laita ne kulhoon ja peitä vedellä. Jos käytät tuoreita, viipaloi ne.
Laita pastavesi kiehumaan. Kun vesi kiehuu, lisää vähän suolaa ja pasta. Kun pasta on al dente, kumoa se siivilään. (Pastaveden kiehuessa voit tehdä jo seuraavia vaiheita.)
Kuori ja hienonna sipulit ja valkosipulit. Kuullota niitä öljyssä pannulla keskilämmöllä viitisen minuuttia.
Puolita pikkutomaatit ja lisää ne pannulle. Mausta suolalla, sokerilla ja chilillä. Anna olla vielä viitisen minuuttia ja kumoa sitten kaikki pannulta kulhoon odottamaan.
Käännä levy täydelle teholle ja lisää siihen nokare voita. Paista sienet kuumalla pannulla, mausta suolalla, valkopippurilla ja timjamilla. Siirrä ne sitten kulhoon odottamaan.
Plopsauta tuoremakkara kuorestaan noin peukalonpäänkokoisina paloina pannulle. Paista paloja, kunnes ne ovat kypsiä.
Lisää pannulle vihreät pavut. Paista, kunnes pavut ovat sulaneet kunnolla.
Lisää pannulle pasta, sienet, myskikurpitsakuutiot sekä sipuli-tomaattiseos. Sekoita kaikki kunnolla keskenään ja ruoka on valmista.

Kommentit

Suositut tekstit

Seuraa Instagramissa @kuudespaisti