Kurpitsakeitto

Kun kerran lähikaupasta saa kurpitsaa, sitä on hyödynnettävä. Risoton lisäksi kurpitsa taipuu kauniisti myös keittoon. Ohje on hyvin yksinkertainen, mikä ehkä johtuu siitä, että se on omasta päästä. Kannattaa kuitenkin huomata, että kurpitsalla menee uunissa jonkin verran aikaa.



Kurpitsakeitto

6 annosta

1 isohko kurpitsa
2 sipulia
2 porkkanaa
voita + öljyä
tuoretta salviaa (ihan reilusti)
3 valkosipulinkynttä
loraus valkoviiniä
suolaa&pippuria&chiliä
kermaa

Paloittele kurpitsa isoiksi lohkoiksi. Kaavi siemenet ja rihmat pois. Laita lohkot pellille, lorauta vähän öljyä päälle ja paista 200 asteessa noin 1 - 1 1/2 tuntia eli kunnes kurpitsa on pehmeää.
Kun uunista tullut kurpitsa on jäähtynyt, irrota siitä kuoret ja paloittele sitä samalla vähän pienemmiksi paloiksi (ei tarvitse olla pikkutarkka, keitto kuitenkin soseutetaan).
Hienonna sipuli, valkosipuli ja salvia. Kuutioi porkkanat. Kuullota niitä kattilassa keskilämmöllä. Jätä hautumaan hetkeksi.
Lorauta mukaan vähän viiniä ja vähän kuumaa vettä. Hauduta, kunnes porkkanat ovat lähes kypsiä.
Lisää kurpitsa kattilaan ja jatka hauduttelua, kunnes kaikki on kypsää.
Surauta sauvasekoittimella tasaiseksi, mausta, lisää loraus kermaa ja hauduta vielä pieni hetki.

Kommentit

Suositut tekstit

Seuraa Instagramissa @kuudespaisti